Aaron Woolcott on surusta suunniltaan. Hän ei tahdo uskoa silmiään, kun hiljattain menehtynyt Dorothy-vaimo tulee häntä vastaan kaupungilla. Kohtaamisesta alkaa kuitenkin hidas toipuminen. Tuntuu kuin Dorothy haluaisi taluttaa Aaronin uuden elämänvaiheen kynnykselle.
”Tylerin proosa on kuin rikottu kristallilasi. Pienistä sirpaleista hän kokoaa kärsivällisesti uuden maailman, hitusen ehjemmän ihmisen.” – Helsingin Sanomat
